Kirja-arvostelu

Loistava esimerkki kolmenkympin sinkkuelämän huonoista puolista

Helen Fielding:
Bridget Jones -elämäni sinkkuna (1998)
Otava, 381 s.


“58,5 kg (mutta joulu oli vasta  äsken), 14 alkoholiannosta (mutta käytännössä ne jakautuvat kahdelle päivälle, koska juhlat jatkuivat neljä tuntia uudenvuodenpäivän puolelle), 22 savuketta, 5424 kaloria.”
 
Helen Fieldingin vuonna 1996 ilmestynyt romaani Bridget Jones -elämäni sinkkuna kertoo noin kolmekymppisen Bridgetin elämästä erilaisten huolien ja paineiden keskellä. Laihduttaa pitäisi, tupakanpoltto lopettaa, alkoholinkäyttöä vähentää ja miesystäväkin pitäisi löytää, jotta sukulaiset lopettavat kyselemisen. Myöskään työpaikka ei tätä naista miellytä. Kirja on suunnattu kaiken ikäisille naisille, joilla on koskaan ollut yllämainittuja ongelmia, mutta jokaista lukijaa kirja varmasti viihdyttää tavalla tai toisella. Kirja todellakin viihdytti surkuhupaisan päähenkilön, tämän feminististen ystävien ja huvittavien sukulaisten ansiosta.
 
Kirjan juoni eteni aikajärjestyksessä ja tapahtumista kerrottiin yhden vuoden ajalta, lähes jokaiselta päivältä. Bridgetin elämä koostuu monista juhlista, useammista tyttöjen illoista, lukemattomista alkoholijuomista, loputtomasta polttamisesta ja epätoivoisesta miesystävän etsimisestä. Bridget onnistuukin pääsemään yhteen pomonsa Danielin kanssa ja sinkkuelämä jää hetkeksi, mutta vain muutamaksi kuukaudeksi. Tarinaa hämmentävät entisestään Bridgetin äidin ja isän välirikko ja kaikki tämän ystävien huolet. Henkilöt olivat lähinnä huvittavia. Päähenkilö Bridget kamppaili jatkuvien paino-ongelmien kanssa yrittäen samalla lopettaa tupakanpolttoaan. Hänen tyttökaverinsa(unohtamatta homokaveria) kärsivät päähenkilön kanssa jatkuvista miesongelmista, joita sitten selviteltiin hyvin feministisellä otteella. Bridgetin äiti taas alkoi etsiä itseään ja vaikeutti Bridgetin elämää, joka joutui kantamaan huolta isänsä voinnista.
 
Teos oli kirjoitettu päiväkirjamuodossa ja teksti olikin oikein sujuvaa ja yllättävän onnistunutta päiväkirjaksi. Kirjasta huomasi välittömästi, ettei sitä ole kirjoitettu 2000-luvulla, sillä kännyköiden ynnä muiden elektronisten hyödykkeiden puute näkyi selvästi henkilöiden elämässä. Puhelinvastaajaviestit ja sähköpostin välityksellä tapahtuva viestittely eivät ole nykyään enää ihan niin suosiossa. Samalla huomasi, miten monet asiat ovat helpottuneet nykyään.
 
Kirja antoi samalla sekä hauskan että surkuhupaisan kuvan siitä elämästä, mitä kolmekymppisellä sinkulla voi olla. Aluksi päähenkilön töppäilyt lähinnä huvittivat, mutta loppua kohden päähenkilön aikaansaamattomuus itsensä niskasta kiinni ottamisessa alkoi jo ärsyttää. Uuden työpaikan Bridget sai sattumien kautta ja jatkuva laihduttaminen oli täysin turhaa, sillä päähenkilöllä ei todellakaan ollut tarvittavaa itsekuria yhdenkään paheen lopettamiseksi. Bridget huolehti kaikesta koko ajan ja yritti tehdä itsestään täydellistä niin, että jo pelkästään yrittämisen ajatteleminen sai hänet epäonnistumaan ja mokailemaan. Mieshuolet eivät täysin turhia olleet, mutta onneksi loppu hyvin ja kaikki hyvin, Bridget päätyy kliseisesti tuttavansa kanssa yhteen.
 
Muistan joskus lukeneeni teoksesta parikymmentä sivua ja sitten jättäneeni siihen. Tällä lukukerralla olisi tehnyt mieli tehdä samoin. Bridget antaa kolmekymppisistä sinkuista niin epätoivoisen kuvan, että naimisiinmeno ennen kolmeakymmentä kuulostaa todella houkuttelevalta. Kirjaa täytyi lukea todella kevyellä asenteella yrittämättäkään löytää siitä mitään syvempää sanomaa. Päällimmäisin ajatus kirjasta jäi, että älä ole sinkku 30-vuotiaana. Kauhukuvat tylsistä vaatteista ja viitseliäisyyden puutteesta oman elämän muuttamiseen ovat omiaan antamaan kirjasta varoittavan esimerkin. Tylsempiä osia kompensoivat Bridgetin mokailut ja täpärät tilanteet, jotka naurattavat varmasti jokaista.
 
Loppujen lopuksi kirja jäi mieleen aika hyvänä. En lähiaikoina lue kirjaa uudestaan, mutta jota en kuitenkaan täysin inhoa. Teoksesta varmasti irtoaa enemmän sitten kolmekymppisenä riippumatta missä elämäntilanteessa sitten onkaan sillä hetkellä. Suosittelen kuitenkin kirjaa kaikille vähänkään hömpästä kiinnostuneille, sillä se naurattaa vähän väliä ja on pieni irtiotto omasta elämästä, johon on sataprosenttisen tyytyväinen kirjan luettuaan.